15.2.2024
Työterveyslaitos (TTL) on aloittanut 15. helmikuuta muutosneuvottelut, joiden kohteena on Työympäristölaboratoriot-yksikössä Helsingin ja Kuopion henkilöstö sekä Helsingissä Työturvallisuus-yksikön laboratorioinfrastruktuuria tutkimuksessa hyödyntävä henkilöstö.
Neuvotteluissa käsitellään toiminnan muutoksia ja TTL:n mukaan ne voivat johtaa enintään 21 työsuhteen päättymiseen.
Neuvottelupäällikkö Minna Holm Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestöstä JUKOsta muistuttaa, että sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimivalla laitoksella on suomalaisten työterveyttä, jaksamista ja työn tuottavuutta tukeva lailla säädetty tehtävä, joka sen on pystyttävä hoitamaan kaikissa olosuhteissa.
– Toistuvat henkilöstövähennykset vaarantavat tämän tehtävän. Muutostilanteissa henkilöstöllä on perustava tieto ja näkemys keinoista, joilla iskuja voidaan välttää tai vähintäänkin lieventää.
TTL on ilmoittanut neuvottelujen kestävän vähintään kuusi viikkoa. Asiantuntija-, hallinto-, esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä muutosneuvotteluissa edustaa JUKOn pääluottamusmies.
Noin puolet Työterveyslaitoksen toiminnasta rahoitetaan valtion talousarviosta. Toissa vuonna noin neljäsosan rahoituksesta muodostivat palveluliiketoiminnan tuotot ja kuudesosa tuli tutkimustoiminnan rahoittajilta. Torstaina alkaneissa muutosneuvotteluissa TTL tavoittelee erityisesti liiketoimintojensa kannattavuuden parantamista.
Toimipisteet Työterveyslaitoksella on Helsingissä, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.
Savon Sanomat uutisoi JUKOn mediatiedoteen Työterveyslaitos aloitti muutosneuvottelut, koskevat myös Kuopion toimipisteen yksikköä.
Mikä JUKO?