Palkka-alen haikaileminen on haitallista työmarkkinoille

Elinkeino- ja yritysmaailman etujärjestöjen puheet ja toimet näyttävät muuttuneen kärjekkäiksi ja ruokkivat vastakkainasettelua. Yhdessä rakennettua luottamusta ajetaan alas – milloin palkka-alevaatimuksilla, milloin yleissitovuuden purkamisella. Kovat puheet heijastuvat työpaikkojen arkeen ja heikentävät paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.

Suomalaisten asiantuntijoiden palkkataso ei estä Suomea pärjäämästä eurooppalaisille kilpailijamailleen. Suomen kilpailukykyä verrataan usein Ruotsiin ja Saksaan. Palkkavertailussa asiantuntijat jäävät niistä jälkeen ollen lähellä länsieurooppalaista keskiarvoa (Euro­stat palkkarakennetilasto 2014).

Vientiriippuvaisena kansan­taloutena menestymme, jos tarjoamme parempia vientituotteita kuin kilpailijamme. Kun työntekijöiden työehtoja on vastikään leikattu ja eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja korotettu, palkka-alen haikailu osoittaa huonoa harkintaa.

Vähimmäistyöehtojen turvaamiseksi on meillä valittu yleis­sitovuus, joka ei ole suomalainen erikoisuus. Muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa se on käytössä. Yleissitovuus ei estä näiden maiden taloutta menestymästä. Edellytyksiä korvata yleissitovuus muulla mekanismilla ei kuitenkaan ole: toimi­alojen erojen vuoksi vähimmäispalkan on syytä vastedeskin määräytyä alakohtaisesti.

Yleissitovuus ei rajoita perusoikeuksia; tämä on arvioitu ­aikanaan eduskunnassa. Perustuslaki ei sovi politiikan tai populismin käsikassaraksi. Yleis­sitovuus takaa alan työehtojen läpinäkyvyyden ja estää epäterveen kilpailun halvalla työvoimalla tai työehdoista. Työehtokilpailu ei sovi strategiseksi valinnaksi maassa, joka aikoo pärjätä korkealla koulutuksella, osaamisella ja teknologialla.

Yritysten pitää kiinnittää huomio tuotekehitykseen, osaamiseen, uusien markkinoiden tunnistamiseen sekä organisaatio- ja johtamisrakenteiden uudistamiseen. Työmarkkinoilla kaivataan kykyä vuoropuheluun ja sopimiseen sekä luottamusta työpaikkatasolle. Viimeaikaiset elinkeinoelämän etujärjestöjen puheet eivät edistä näitä.

Maria Löfgren, johtaja, Akava

Teemu Hankamäki, pääsihteeri, Ylemmät toimihenkilöt YTN

Risto Kangas, neuvottelujohtaja, Julkisalan koulutettujen
neuvottelujärjestö JUKO

Tämä teksti on julkaistu Helsingin Sanomissa 16.3. Mielipide -osiossa