Neuvottelut yliopistojen työehdoista jatkuivat perjantaina – Luottamusmiehet paikallisessa sopimisessa paljon vartijoina

18.2.2022 14:16

Myös työnantaja hyötyy luottamusmiesten osaamisesta ja luottamustoimeen käytetystä ajasta.

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 18. helmikuuta.

- Aloitimme keskustelun luottamusmiehen asemasta ja siihen liittyvistä sopimusmääräyksistä, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo.

Aho muistuttaa, että työehtosopimus takaa yliopistoille laajat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ja että luottamusmiesten osaamisesta ja luottamustoimeen käytetystä ajasta hyötyvät myös työnantajat.

- Tehokasta paikallinen sopiminen on kuitenkin vain, kun luottamusmiehellä on riittävästi aikaa hoitaa sitä. Koska työnantajakin hyötyy luottamusmiehen työstä, lisätunnit luottamusmiehen tehtävien hoitamiseksi ovat mielestämme tärkeitä kaikille.

JUKO painottaa, että laajat mahdollisuudet sopia paikallisesti edellyttävät ajankäytön lisäämisen rinnalle luottamusmiesten tiedonsaantioikeuksien kasvattamista.

Yliopistojen palkansaajia työehtosopimusneuvotteluissa edustavat JUKO, Pro ja JHL ajavat myös luottamusmiesten ura- ja palkkakehityksen varmistamista ja pidempää suoja-aikaa irtisanomistilanteisiin.

Neuvottelut jatkuvat 3. maaliskuuta.

Neuvottelut luupissa kaikilla kanavillamme

Kerromme sopimusneuvotteluista kotisivullamme. Seuraa meitä ja keskustelua myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #yliopisto #meolemmeyliopisto. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

JUKOn ja yliopistosektorin liittojen Työehtosoppa-sivusto avaa yliopistolaisille työehtosopimuksen merkityksen ja sisällön: www.tyoehtosoppa.fi.

Yliopisto-faktat

Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ) sekä neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut) ja edunvalvontajohtaja Mia Weckman (Tieteentekijöiden liitto)

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista

Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa.

Miksi työehtosopimusneuvottelut?

  • Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimukseen useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa.
  • Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöajasta ja muun asiantuntijahenkilöstön työaika- ja lomamääräyksistä. Työehtosopimus määrittää vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.
  • Työehtosopimukseen sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.

Yliopistoneuvottelut jatkuivat tiistaina | 15.2.2022