16.5.2019
Kuntien talous on kiistattomasti heikentynyt ja myös kunta-alan työntekijät kantavat siitä huolta. Tilanne johtuu suurelta osin valtion toimenpiteistä. Valtionosuuksia leikataan tämän hallituksen päätöksellä 6,6 mrd €. Kun valtio on sälyttänyt kunnille yhä uusia velvoitteita ja tehtäviä, on sillä vastuu myös rahoittaa niitä.
Kunta-alan pääsopijajärjestöjen puheenjohtajat kommentoivat tuoreeltaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen selvitystä henkilöstösäästöistä. Sen mukaan kunta-alan henkilöstömenoista leikataan tänä vuonna keskimäärin 2,9 prosenttia, mikä on yli 600 milj. euroa koko kunta-alan työvoimakustannuksista.
Kuntasäästöjä ei voi toteuttaa vain henkilöstön kustannuksella, vaan vastuu taloudesta on kaikkien kuntalaisten yhteinen. Palkanleikkauksilla ei myöskään saavuteta pysyviä säästöjä. Silti parikymmenen kunnan arvioidaan mm. lomauttavan henkilöstöään tänä vuonna. Säästöhyöty on kunnalle pieni, mutta haitta kuntalaisille ja palveluille suuri. Lisäksi kunnan maine työnantajana kärsii lomautuksista pahoin.
Tulevissa palkkaratkaisuissa on huolehdittava kuntien palkkakilpailukyvystä, jotta kunnat saavat osaavia työntekijöitä myös tulevaisuudessa, järjestöt muistuttavat.
Lisäksi kunta-alan henkilöstön vähentyessä on pidettävä huolta siitä, ettei jäljelle jäävän henkilöstön työkuorma kasva kohtuuttomasti.
lisätiedot:
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872
Kunta-alan unioni
puheenjohtaja Jarkko Eloranta, (JHL), puh. 0400 912 399
puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, (Jyty), puh. 0400 537 756
Tekniikka ja Terveys KTN
puheenjohtaja Keijo Houhala, puh. 0400 551 175
Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ
puheenjohtaja Silja Paavola, puh. 050 527 5085