25.2.2022 16:20
Tyypilliseen tapaansa Kuntatyönantajat KT tunnusteli pääsopijatahojen näkemyksiä myös järjestöittäin, ja tämän vuoro tuli perjantaina iltapäivällä 25. helmikuuta. Sitä ennen neuvottelutapaamisessa keskusteltiin yhteisesti työelämän kehittämisen mallista.
Järjestökohtaisissa keskusteluissa olivat esillä sopimuskauden pituus, palkankorotukset ja tällä kertaa myös palkkaohjelmat.
Lisäksi aiheina olivat muut työehtomuutokset sekä kuntien ja hyvinvointialueiden uusi pääsopimus.
Uusien perhevapaamääräysten kirjaustavoista näyttää vallitsevan varsin pitkälti yhteisymmärrys, vaikka kustannuslaskennassa yhteistä säveltä ei ole vielä löytynyt
Seuraavan kerran osapuolet kokoontuvat jo huomenna lauantaina 26. helmikuuta.
#neuvotellen2022 Facebookissa ja Twitterissä
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Kerromme kunta-alan sopimusneuvotteluista kotisivullamme sekä Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti opiskelijoille ja nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa: @juko_ry.
JUKO | Palkkaohjelmat ja luottamusmiessopimukset esillä kunta-alalla keskiviikkona | 23.2.2022
Kunta-faktat
Sopimukset | Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus (LS), Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS), Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE-sopimus
Palkankorotusten ja työehtomuutosten kustannusraami neuvotellaan yhteisessä pääneuvotteluryhmässä, muut työehdot sopimusalojen omissa neuvotteluryhmissä. JUKO tiedottaa pääneuvotteluryhmän neuvottelujen lisäksi KVTES- ja SOTE-sopimusneuvotteluista.
Neuvottelijat | puheenjohtaja Olli Luukkainen (OAJ), toiminnanjohtaja Maria Löfgren (JUKO), neuvottelujohtaja Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja edunvalvontajohtaja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat), neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen (SOTE-sopimus / JUKO)
Pääsopijat | JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL, Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kuntasektorin sopimukset koskevat yhteensä noin 425 000:ta palkansaajaa.
Miksi virka- ja työehtosopimusneuvottelut?
Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.
Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.
Virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.