19.6.2024
Kasvatustieteen maisteri Tomi Törrönen on nimitetty Julkisalan koulutettujen JUKOn kuntasektorin neuvottelupäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässä 12. elokuuta.
Törrönen siirtyy JUKOon Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n työmarkkinaedunvalvonnan erityisasiantuntijan tehtävästä. Hän on työskennellyt myös opettajana ja toiminut jukolaisena pääluottamusmiehenä Turun kaupungilla.
– Törrösen kokemus muun muassa pääluottamusmiehenä vahvistaa jukolaista edunvalvontaa ja neuvottelutoimintaa paikallisen sopimisen näkökulmalla, JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen iloitsee.
– Kunta-alan yleinen sopimus toimii monilta osin runkona myös opettajien sopimusasioissa, joten se on entuudestaan tuttu, vaikka paljon uutta omaksuttavaa riittääkin. Jukolaiseen yhteistyöhön olen kasvanut toimiessani kymmenen vuotta ensin JUKOn luottamusmiehenä ja sitten pääluottamusmiehenä, Törrönen kertoo.
JUKOssa Törrönen vastaa sopimusedunvalvonnasta, neuvottelutoiminnasta ja luottamusmiesten koulutuksesta kunta- ja hyvinvointialan tiimissä Minna Holmin ja Heli Hartman-Mattilan kanssa.
Kunta-ala työllistää Manner-Suomessa noin 217 000 palkansaajaa.
Mikä JUKO?