Yt-neuvottelut | HUSin suunnitelmat jopa tuhannen työntekijän vähentämisestä huolestuttavat – "Merkittävä vaikutus henkilöstöön ja kansalaisten palveluihin myös valtakunnallisesti"

16.8.2024 12:11

JUKO ja sen hyvinvointialojen liitot odottavat nyt, mitä yhtymän hallitus päättää maanantaina 19. elokuuta. JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen: "Yt-ilmoitus Suomen suurimmalta erikoissairaanhoidon alueelta vahvistaa tarvetta sille, että valtion on turvattava asianmukaisesti hyvinvointialueiden rahoitus."

Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaava HUS-yhtymä (HUS) pudotti 15. elokuuta uutispommin, kun se kertoi suunnitelmasta aloittaa koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.

Miten sosiaali- ja terveyspalvelut on mahdollista tuottaa vielä nykyistäkin pienemmällä henkilöstömäärällä?, ihmettelee JUKOn toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen.

HUSin mukaan neuvottelut koskisivat enintään 990 henkilötyövuoden vähennystä ja niiden piiriin kuuluu noin 28 000 henkilöä. Tavoitteena HUsilla on säästää 50 miljoonaa euroa.

Yt-ilmoitus Suomen suurimmalta erikoissairaanhoidon alueelta vahvistaa tarvetta sille, että valtion on turvattava asianmukaisesti hyvinvointialueiden rahoitus.

Vattulainen painottaa, että JUKOssa ja sen hyvinvointialojen liitoissa odotetaan nyt, mitä yhtymän hallitus päättää maanantaina 19. elokuuta. Tuolloin se käsittelee HUSin talouden sopeuttamista tuleville vuosille.

Seuraamme tarkkaan, mikä on HUSin hallituksen kanta yt-neuvotteluihin. Päätöksellä on merkittävä vaikutus henkilöstöön ja kansalaisten palveluihin myös valtakunnallisesti. Laajat irtisanomiset eivät voi olla vaikuttamatta hoitotyöhön, vaikka kohteena eivät olisi potilastyötä tekevät.

Jo pelkkä ilmoitus yt-neuvotteluista heikentää HUSin veto- ja pitovoimaa. Henkilöstö lähtee etsimään uutta työpaikkaa tai hakeutuu kokonaan pois sote-työstä, kun samaan aikaan ala kamppailee työvoimapulassa.

HUSin tiedotteen mukaan yt-neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Missiona hyvinvoiva työelämä.
  • Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!